maanantai 9. toukokuuta 2016

Prologi



Tuuli riepotteli puiden hentoja oksia repien niistä samalla lehtiä matkaansa. Sadepisarat putoilivat taivaalta ja kastelivat nuoren naisen hääpuvun läpimäräksi, mutta hän ei näyttänyt välittävän. Hän oli seisonut siinä jo tuntikausia liikkumatta tuijottaen tyhjyyteen. Sitten, aivan yllättäen hän nosti kätensä ja pyyhkäisi ilmaa aivan kuin yrittäen kumittaa pois kaiken näkemänsä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja nainen laski kätensä takaisin alas. Sitten hän huokaisi syvään.
Ensin hänellä oli kaikki, mitä parikymppinen ihminen nyt voisikin toivoa: mies, rahaa ja oma talo. Nyt, vain muutamaa tuntia myöhemmin hänellä ei ollutkaan enää mitään. "Kaikki vain sen yhden akan takia", nainen mutisi hiljaa ja kääntyi katsomaan ruusuja, jotka hän oli tänä aamuna sitonut koristamaan vihkipaikkaa. Hän painoi sormiaan yhteen tunteakseen vielä niiden terävät piikit, jotka olivat porautuneet hänen ihoonsa aamulla, mutta ne olivat tietenkin jo kadonneet. Jäljellä oli enää pieni aristus. Hän painoi sormiaan yhteen vielä lujemmin, jotta aamun tapahtumat tuntuisivat todellisemmilta.
Nainen oli niin syvällä ajatuksissaan, ettei hän kuullut saaneensa seuraa. Vaaleatukkainen nainen yskäisi vaivaantuneesti ilmoittaakseen tulostansa, mutta tumma nainen ei kääntynyt. Hän rykäisi kovempaa ja painoi kätensä nyrkkiin niin, että niiden kynnet painuivat tiukasti kämmenien ihoa vasten. Häntä hermostutti hirveästi, olihan hän juuri pilannut parhaan ystävänsä elämän.

"Olen niin pahoillani Violette. Enhän minä tiennyt että hän tekisi sinulle niin. Yritin estää häntä mutta eihän ihminen tunteilleen mitään voi. Anna anteeksi", vaaleatukkainen nainen sanoi ääni täynnä ahdistusta. Vaikka oli kylmä, hän tunsi tuskan hien valuvan selkäänsä pitkin.

Violeteksi kutsuttu nainen ei kääntynyt tai reagoinut mitenkään muutenkaan. Kului minuutteja ja vaaleatukkainen nainen otti pari askelta eteen päin. "Ihan totta, minulla ei ollut harmainta hajuakaan! Sitä paitsi enhän minä häntä välttämättä halua, meidän ystävyytemme on paljon tärkeämpää minulle!" hän melkein huusi ja otti taas pari askelta eteen päin.

Violette ei vieläkään kääntynyt katsomaan entistä ystäväänsä. Hän ei halunnut nähdä tämän kauniita kasvoja, jotka muistuttaisivat Violettea ikuisesti tästä illasta. Oikeastaan hän ei halunnut nähdä tuota naista enää koskaan.

"Minulle on ihan sama mitä sinä teet, Leah. Häivy nyt, kitisevä äänesi saa minut vain raivostumaan", Violette tiuskaisi hampaidensa välistä ja pyyhkäisi taas ilmaa kuin huitaisten inhottavan ötökän kasvojensa edestä.


"Ehkä me voisimme puhua vähän myöhemmin, sitten kun tämä tilanne on rauhoittunut", Leah pyysi anovasti.

"Ehkä--", hän jatkoi mutta Violette keskeytti hänet.

"Ei. Tottele minua ja häivy lutka. Minä en halua puhua sinulle. Mene, ole onnellinen ja hanki lapsia Stefanuksen kanssa. Voit olla varma, ettette saa koskaan olla rauhassa minulta. Lupaan kostaa sinulle sen, minkä minulle teit sitten, kun sitä vähiten odotat", Violet sanoi viiltävästi. Jokainen hänen sanansa sisälsi valtavan määrän vihaa, inhoa ja katkeruutta.



"Älä nyt viitsi. Minä voin ihan oikeasti jättää hänet. On maailmassa muitakin miehiä", Leah takelteli epätoivoisena.
   Violet ei enää vastannut. Hänen sisällään velloi viha, mutta pikkuhiljaa tuo tarmo vaihtui erilaisiksi kostosuunnitelmiksi.
**********************************************************************************Tästäpä pamahti ensimmäinen osa Prinsessa Ruususeen. Mitä tykkäsitte? Tää bloggerin tekstimuokkaus bugittaa nyt hirveesti ja siks tästä tuli vähän kummallisen muotonen mutta toivottavasti seuraava osa ei oo näin vaikee olevinaan.


5 kommenttia:

  1. Kiintoisaa! Jokseenkin ehkä ylidramaattista, mutta jollain kierolla tavalla se sopii tähän. :D Kirjoitat hyvin! Jään seurailemaan!

    Itsellänikin oli aikoinaan ongelmia Bloggerin asettelun kanssa, mutta ratkaisin sen näin: aina kun julkaisen tekstiä, ennen julkaisua maalaan koko tekstin ja painan "Poista muotoilu"-nappia. Sen jälkeen vielä poistelen ylimääräiset rivinvaihdot, joita Blogger tykkää väliin änkeä muotoilujen poistamisen yhteydessä. Sitten kun osan julkaisee, niin kaiken pitäisi olla tasaisesti ja nätisti. :)

    - Irvikissa / Homeland

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Nojoo ehkä vähän ylidramaattista mutta minkäs teet. Kiitos kommentistasi :)
      Kiva että jäät seuraamaan.

      Yritin totakin mut ei se auttanu. Jotenkin tää sekos siinä kun kopioin ton tekstin kuvineen Wordiin. Se oli kyllä virhe. Nooo ehkä seuraavan osan kirjotan vaan suoraan bloggeriin ilman sitä Wordia.

      Katoin tota sun tarinaa, ihan mieletön. Luen kaikki ilmestyneet osat kunhan ehdin :)

      Poista
    2. Mä teen aina niin, että kirjoitan tosiaan tekstin Wordiin, kuvat mulla on erikseen kansiossa. Sitten lisään kuvat blogipostaukseen ja sitten rupean kopioimaan niitä tekstejä Wordista kuvien väliin. Sitten poistan nuo muotoilut ja poistelen ylimääräiset rivinvaihdot. Vie aikaa, mutta ainakin on tasalaatuinen postaus sitten. :)

      Linkkasin tän Homelandiin! :)

      Poista
  2. Oi, täähän vaikuttaa hyvältä! :3 Itsekin kirjoittelen Disney-satuihin perustuvia tarinoita, ehkä siksi painoinkin Simstassa tämän linkkiä.

    Sanon samat kuin Irvis, ehkä vähän ylidramaattista mutta se sopii tähän jotenkin :D Jään seurailemaan *liittyy lukijaksi bloggerin hallintapaneelin kautta*. Linkitän sut myös mun tarinablogin linkkilistaan! Tarinablogihan on siis Inspiraatio, joka löytyy täältä: http://inspiraatiosims.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Eikä vähän hassua. Olit näköjään kans ihan tässä just alottanu ton sun tarinan myös. Olipa muuten merkillistä et säki kirjottelet Disney-tarinaa ja sun blogin nimi on Jennin simsnurkkaus, kun tän mun blogin nimi on Lila-Marian tarinanurkkaus :'D

      Kiitos kommentistasi. Mä linkitän sut myös tänne! :)

      Poista